☆

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Vanhoja rukinlapoja eteisen seinälle

Hetkeen ei ole tullutkaan kirjoitettua vanhoista talonpoikaisesineistä. Ne kiehtovat ja kiinnostavat minua kovasti. Varsinkin käsityönä tehdyt vanhat käyttöesineet ovat jotenkin erityisen kiinnostavia. Niiden käyttötarkoituksia on mielenkiintoista miettiä itse ja kuulla niihin liittyviä tarinoita vanhemman polven kertomana. Ne ovat myös uskomattoman taitavasti tehtyjä ja koristeellisia. 
Nämä vanhat rukinlavat ovat talon vanhaa esineistöä ja ne ovat odottaneet laatikossa, että pääsisivät takaisin esille. Ennen ne ovat olleet yläaulassa seinällä, mutta me yritimme keksiä niille jonkin paikan, jossa ne pääsisivät enemmän esille. Mieleen juolahtikin ensimmäisenä tupa, muttei niille oikein ollut siellä sopivaa paikkaa. Toisena mieleen tuli eteinen ja sieltä löytyikin hyvä paikka. Kiinnitimme ne pikkukamariin johtavan oven yläpuolelle, jossa ne pääsevät hyvin esille valkoista hirsiseinää vasten. Nämä ovat ilmeisesti myös ainakin osa miehen isoisän isän tekemiä, saman joka on myös rakentanut talomme. :)
Tässäpä hieman tietoa rukinlavoista ylipäätään. Rukinlapa on lautamainen ja erilaisin loveuksin sekä leikkauksin koristeltu rukin osa. Siihen kiinnitettiin kehrättäväksi tarkoitettu kuitutukku. Rukinlavat olivat sekä käyttöesineitä että lahjoja. Jostakin luin myös, että ne olivat usein sulhasen työnäyte ja kihlalahja tulevalle morsiamelle. Varsinkin länsirannikolla niitä käytettiin sekä morsiuslahjoina että myös onnittelulahjoina. Myös koristelutavat vaihtelivat hieman ajan ja alueen mukaan. Täällä meillä Pohjanmaalla suosittiin ilmeisesti rokokoo-henkeä ja siroutta. Rukinlavat olivat varsin yleisiä Suomessa 1800-luvulla. 
Talosta löytyi myös osittain rukinlapojen tekemiseen liittyvä kirja, johon oli joku tehnytkin muutamia piirroksia ja muistiinpanoja kuvioiden tekoon liittyen. Kirjassa opetetaan tekemään puisiin käyttöesineisiin koristeita ja kuvioita lovileikkausta käyttäen. Kirjassa mainitaankin, että rukinlavat ovat talonpoikaisen puunleikkaustaiteen kauneimpia saavutuksia. 
On ne kyllä upeita.
Tässä loppuun vielä muutama yleiskuva eteisestä. Eteisessä on rukinlapojen lisäksi muutama muukin vanha esine, kuten AIV-pullo, Singer ja puhelin.
Mukavaa viikonloppua ja hyvää naistenpäivää jo etukäteen! ♡

12 kommenttia:

  1. Kyllä ovat kauniita! Veljenikin teki aikoinaan lovileikkauksia vähän jäljitellen noita vanhoja rukinlapoja.
    Meiltä puolestaan löytyy tuollainen vanha puhelin. Se hankittiin taloomme 30-40-lukujen vaihteessa ja oli numeroltaan 7 eli kovin monta puhelinta ei tuolloin vielä kylältämme löytynyt, Paljon ovat ajat tuosta muuttuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin ovat. Käsityötä parhaimmillaan. :) Tuota lovileikkausta olisikin kiva joskus kokeilla itsekin. Meidän puhelimen numero on 23, mutta mummani luona on muistaakseni numero 6. :)

      Poista
  2. Todellakin upeita lapoja, vanhat esineet on kyllä hienoja kun on nähty vaivaa tekemisessä.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, kaunis koti <3 Silmäni heti osui iiiiihanaan valkoiseen virkattuun mattoon lattialla!! :) Oikein ihanaa naistenpäivää sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo noita mattoja pitäisikin virkata lisää yläkertaankin, kunhan vaan ehtisi käydä ostamassa kuteet ja olisi aikaa virkata. :D Samoin sinulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin ovat kyllä, kaikki omannäköisiään ja ainutlaatuisia. :)

      Poista
  5. Oijoi mikä blogi ja mikä KOTI <3 Rakastuin.. Pitää tulla seurailemaan juttujasi uudelleenkin. Jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa omaa blogiani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit ilahduttavat ja lukijaksikin saa alkaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda ja tervetuloa blogiin uudelleenkin! :) Täytyypä ehdottomasti käydä vastavierailulla blogissasi! :)

      Poista
  6. Ooh, kylläpä ovatkin upeita!! <3 Minä rakastan myös kaikkea vanhaa, vaikka hieman aremmin olen viime aikoina niitä meille kotiin tuonut. Mutta eihän siitä mihinkään pääse, mikä kauneus ja arvo niissä piilee!

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡