☆

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Alakerran lattiat ja listoja siellä täällä

Alakerran huoneissa on nyt lattiat jo lähes joka huoneessa. Vessasta, pesuhuoneesta ja kuistista ne vielä puuttuvat. Ai että, miten hyviltä ne näyttävätkään! ♡ Paljon paremmilta kuin kaupassa. Lattiat ovat tosiaan Meisterin LD300 Medium Oak laminaatit, joissa on viisteet pitkillä sivuilla.
Lattioiden lisäksi alakerrassa on asenneltu lattia- ja kattolistoja sekä ikkunalistoja. Omana projektinani on ollut hirsiseinien putsaus ja maalauas, josta laitankin ihan oman postauksen. Myös takka on laatoitettu, mutta saumaus vielä puuttuu. Muurari on tehnyt takkaan koristekipsillä listat, tosin nekin ovat vielä viimeistelemättä. Tässä siis taas tuoreita kuvia alakerran huoneista. :)
Isoo kamari
Vaatehuoneeseenkin on laitettu tapetti.
Tupa
Keittiö
Eteinen
 Pikkukamari
Alakerta alkaa siis olla pikkuhiljaa asuttavassa kunnossa vessaa ja pesuhuonetta lukuunottamatta. Hyvä sinänsä, sillä muuttoon on aikaa enää reilu kaksi viikkoa. :)
Viikonloppuna piti myös leipoa pikkuveljen synttäreiden kunniaksi. Roukapirkasta bongasin näiden lakritsikuppikakkujen ohjeen ja päätin sitten kokeilla niitä. Hyviä olivat! 
Iloista alkuviikkoa! ♡

2 kommenttia:

  1. Sehän valmistuu nopsaan! :) Ihanaa jälkeä kyllä tulee! Tuonne on varmasti kutkuttavan jännää muuttaa saati siellä asua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yllättävän nopeasti tulee valmista, vaikka paljon on vielä tekemistäkin. :) Muuttoa ei kyllä millään malttaisi odottaa. <3

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡