☆

tiistai 11. helmikuuta 2014

Penkkisängyn kunnostus

Tässä vielä yksi viime kevään projekti. Tämä olikin sitten suurin ja aikaavievin projekti. Taisi kestää toista viikkoa. Näitä projekteja tuli tehtyä kesätöiden ohessa ennen töitä tai niiden jälkeen. Nyt syksyn ja talven aikana suuremmat projektit on aina tauolla, sillä opiskelut vie suurimman osan ajastani. Käsitöitä tulee silti tehtyä enemmän tai vähemmän. Tämä on nyt sitten viimeinen "vanha" projekti, jonka teille esittelen. Keväämmällä on tiedossa jo monta uutta projektia. Mutta niistä lisää sitten myöhemmin. 

Tämä penkkisänky on ollut Myllyhaan pihassa olevan puarin tai lutin yläkerrassa säilössä. Ehjä se oli, paitsi kansi oli jonnekin hukkunut, joten avomieheni nikkaroi uuden parista vanhasta lankusta. Penkkisänky oli vähän likainen ja maalikerros tai oikeastaan maalikerrokset olivat parhaat päivänsä nähneet. Eniten aikaa veikin vanhojen maalikerrosten poisto. Niiden alta paljastui vihreä lakka, joka on luultavasti itse puolukan varvuilla aikoinaan värjätty. Lakkaa en edes yrittänyt kokonaan  poistaa, vaan pesin enimmät pois vahvalla pesuaineella. Sen jälkeen penkkisänky sai päälleen kolme uutta maalikerrosta.



Taustalla näkyykin puari, jossa penkkisänky oli.




Tässä kuvassa loikkii kääpiöluppamme Kaneli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡